Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

 

KOIRAHIEROJA
Jenni Berg

KUVA: R. Berg
Alku
Olen koko elämäni ajan ollut koiraihminen ja tekemisissä erilaisten koirien kanssa. Omassa perheessäni on ollut appenzellinpaimenkoira siitä lähtien, kun olin 6-vuotias. Tämä koirarotu ei ole luonteensa vuoksi kaikkein helpoin ja onkin opettanut minulle paljon koiran luonteesta ja käyttäytymisestä.
Peruskoulutukseltani olen kevään 2006 ylioppilas.
Olen lisäksi Suomen Kennelliiton, Suomen Sveitsinpaimenkoirat ry:n ja Nokian Palveluskoiraharrastajien jäsen. Kasvattajan peruskurssin suoritin keväällä 2008 ja kennelnimi Zirotami minulle myönnettiin syksyllä 2008.
Minulla on tällä hetkellä 2 appenzellinpaimenkoiranarttua, Romi ('07) ja Birke ('10).
Harrastan koirieni kanssa TOKOa sekä FH-jälkeä.
Koiriani on jouduttu leikkaamaan patella luksaation korjaamiseksi ja ne tarvitsevat säännöllistä lihashuoltoa. Ensimmäisen operaation jälkeen törmäsin sattumalta artikkeliin, jossa kerrottiin koirahierojakoulutuksesta, jonka avulla pystyisin tulevaisuudessa itse huolehtimaan koirieni lihashuollosta.
Oltuani kaksi vuotta palveluammatissa hakeuduin siis Tampereen Urheiluhierojakoulun 10 kk kestävälle koirahierojakurssille, jolta valmistuin koulutetuksi koirahierojaksi kesällä 2009. Kurssiin sisältyi koululla suoritettujen teoria- ja käytännönopetustuntien lisäksi myös 100 h itsenäisesti suoritettuja hierontoja itse hankittujen projektikoirien kanssa. Lopputyöni tein aiheesta Patella Luksaation Kirurginen korjaaminen.
tmi ZIRO-jumi
Osallistuin Yritysura ky:n yrittäjäkurssille syksyllä 2009 ja aloitin oman yritykseni suunnittelun.
Tarkoituksekseni muotoutui tarjota paikkakunnalleni ”oma koirahieroja”, joka toimii pääsääntöisesti nimenomaan Nokialla ja toissijaisesti Nokian ympäryskunnissa.
Toiminimeni minulle myönnettiin tammikuussa 2010.
Yritykseni ZIRO-jumi (y-tunnus: 2310493-7) on asianmukaisesti rekisteröity sekä vakuutettu.
Asiakastietojeni käsittelyssä noudatetaan henkilötietolakia (523/1999).
Haluan, että yritykseni tunnetaan ystävällisestä, mutta myös korrektista asenteesta sekä myötätunnosta ja valmiudesta todella paneutua asiakkaan ongelmiin ja kysymyksiin, joihin pyrimme yhdessä asiakkaan kanssa etsimään sopivia ratkaisuja.
Jokainen koira on yksilö, mitä painotan aina hoitotoimenpiteissä. Hoidot tehdään koirille koirien ehdoilla ja mielestäni hyvän palvelun perusta on keskinäinen luottamus.
~ Jenni Berg
Suomen Kennelliiton, Suomen Sveitsinpaimenkoirat ry:n,
Nokian Palveluskoiraharrastajien sekä Suomen Hevos- ja Koirahierojat ry:n jäsen
©2017 Koirahieronta ZIRO-jumi, Nokia - suntuubi.com